Sivut

perjantai 31. heinäkuuta 2015


 Kesäisiä löytöjä

Tampereen keskustorilla oli kukkaisviikkojen aikaan 
kirpputori- ja muita myyntipöytiä.
Tämä pöytäliinasta tehty hame on kirppispöydästä.




Retrokkeen John Lennon -pinni tarttui mukaan 
Forget-Me-Not -liikkeen pöydästä. 




Samaisesta pöydästä Eilen Designin rusettipanta. 
 

 
Tämä tonkka matkusti Tallinnan kirpputorilta Tampereelle.



Keltainen mekko on myös kirppikseltä.
Ystävältä peruja olevan syöttötuolin maalasin aikoinaan oranssiksi.
En ehkä malta koskaan luopua siitä
vaikka varsinaista käyttöä sillä ei olekaan :)

Hups! Viimeisimmästä tekstistä on vierähtänyt 8 kuukautta. 
Jospa nyt muutamia kesäkuulumisia kuvina.


Tässä alla on Sinisen siiven Annalta tilatut pussukat
päiväkodin työntekijöille kesäviemisiksi.
Kirsikkakuosi viittaa päiväkodin ryhmän nimeen.




Kesän juhliin löytyi jälleen Eilen Designin ihana mekko. Lastenlapset saivat ruokailla paapan tuunaaman pöydän ääressä.



Maassa ja ilmassa. Linnanmäellä ja Korkeasaaressa.
 


Vindikin kortteja kehyksessä.





maanantai 24. marraskuuta 2014

Pikkuneidin syntymäpäivä





Näillä marraskuisilla synttäreillä ei ollut lumi maassa,
mutta kakku oli kuitenkin talvinen. 
Ikeasta löytyi kätevät marsipaani/suklaamuotit.





Isot vaahtokarkit on dipattu valkosuklaaseen ja strösseleihin. 
Hyvin pysyivät pillien päässä :) 





 
Tämän herkullisen mansikka-mustikkajuustokakun ohjeen löysin pienetherkkusuut -blogista.
Tekemäni juustokakkuni on ennemminkin mustikka-mansikka, koska pakastimesta löytyi enemmän mustikkaa.



Tässä ohje hieman muokattuna:

Pohja
200g divestive-keksimurskaa
100g voita

Täyte 
200g mustikoita
100g mansikoita
0,5 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
200g maustamatonta tuorejuustoa
2,5 dl Flora vanillaa

3 liivatetta ja 2 rkl vettä
 

Marjat tehosekoittimineen ja lisäksi sokerit ja tuorejuusto survokseen. Flora vanilla vaahdoksi ja sen joukkoon marjasurvos. Liota 3 liivatetta, purista vesi pois. Kuumenna 2 rkl vettä, johon liivatteet sulaa. Lisää seokseen. Anna hyytyä yön yli. Paranee vanhetessaan :)

 Koristeeksi marsipaania ja mustikoita.
  

Tarjoilulautanen on ensimmäinen Kosmokseni 
ja siitä se innostus sitten lähti.






Neidin juhlakampaus.
Helminauhan hän on saanut kastelahjaksi kummivanhemmiltaan. Kierrätyskankaasta tehty tunika on tuttavani ompelema. 



Mukavan juhlapäivän päätteeksi tuli pieni lumisade. 
Päällä lahjaksi saatu prinsessamekko. 
Pöllö-tyyny taustalla on Pompulan.


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

TAULUJA ja vanhoja löytöjä


Siinä se syksy on mennyt harmaan värittämänä. Muutamat lumikuurot toivat heti virtaa ja samalla sitä näkee kotonaankin muutamia väripilkkuja. Värimaailma muuten kun on aika lailla syksyinen. 

Keittiön hyllyllä oleva taulu on Vindikin korttikaupasta. Kannattaa käydä sivuilla kurkkaamassa. Sieltä löytyy kivoja kortteja ja julisteita. Vindikki-nimi on itselleni läheinen. Tämä blogihan kulki aluksi samaisella nimellä. Lisää tästä ensimmäisissä teksteissä.

Hyllyllä on myös ajan mittaan keräämiäni värikkäitä Aarikan Raitapurkkeja. 70-luvun sininen Arabian teekannu on äitini vanha. Samoin keltainen karahvi. Näiden keskellä on Arabian Valpuri-kannu (Gunvor Olin-Grönqvist 1968-72).




Vindikin taulu toivottaa vieraat tervetulleiksi eteisessä. Pikkukortit ovat samaisesta putiikista. Luultavasti 60-luvulta peräisin oleva pampulaverho on aikaisempi löytö huutonetistä.



Tämä taulu osui kirpparilla silmään kehyksien takia. Hintakaan ei ollut paha, nimittäin maksettavaa jäi -50% jälkeen 2,50€ :) Ja oikeastaan pidän tuosta kuvasta, joten se pääsikin seinälle sellaisenaan.




Seinällä roikkunut raanu alkoi tympiä. Tilalle tuli kaksi taulua. Molemmat kangaspalat ovat huutonetistä. Vasemmanpuoleinen on Tampellan Apia-kangas (Marjatta Seppälä 1973). Oikealla oleva on Marimekon Silkkikuikka (Maija Isola 1961/2009). 







maanantai 25. elokuuta 2014

 ARKI JA ALMANAKKA


Töihin paluu loman jälkeen tietää enemmän tai vähemmän kalenterin kanssa eloa. Välillä täytyy katsoa kelloa ja viikonpäivälläkin on väliä. Toisinaan on kuitenkin kiva pysähtyä vaikkapa aikaan ennen kuin arjen haasteista ei ollut tietoakaan :)

 
Molemmille omat kalenterit



 Nämä kirjat on saatu lahjaksi muutamia vuosia sitten. 
Täynnä mielenkiintoisia tapahtumia.

tiistai 22. heinäkuuta 2014


KIVAA KESÄTEKEMISTÄ


Sääennusteita ei ole tarvinnut liikaa tuijottaa, sillä tekemistä on piisannut säälle kuin säälle. Mutta kyllä nämä helteet vaan ovat ihania! Aurinkoisena päivänä on kiva käydä vaikkapa Tallipihassa. Kävimme moikkaamassa Sinisen siiven Annaa.

Värikkäästä pöydästä matkaamme lähti ihana pöllö, joka pääsi seikkailemaan Näsinpuistoon ja Tiitiäisen leikkipuistoon. Toinen söpöistä rintamerkkikukkasista laitettiin heti mekkoa koristamaan. Jo aikaisemmin Annalta ostetut kirahvi- ja lehmämagneetit saivat seurakseen omenan.




Auringon paistaessa suunnataan rannalle.
Ja mukavia rantatreffejäkin ollaan tehty!




Sadepäivänä voi leipoa vaikkapa jättiläiskaurakeksejä.
Näin isoja niistä tuli siis vahingossa :)





Kesä-heinäkuun vaihteessa oli tarkoitus käydä Korkeasaaressa, mutta kylmää vettä tuli kuin Esterin ahterista, joten päätimme lähteä rehelliselle Ruotsin risteilylle. Hikihän siellä tuli kun ohjelmaa oli lapsille aamusta iltaan. Minun muistikuvat Viking Linesta liittyvät vahvasti GooM-risteilyyn vuosituhannen vaihteen tienoilla. Ken sillä paatilla on seilannut niin tietää, että kuuma oli meno sielläkin!
 

6h:n maissaolon pääkohde oli Junibacken eli satutalo, jossa pääsee tutustumaan lähinnä Astrid Lindgrenin satujen hahmoihin. Tekemistä ja menemistä riitti. Parasta oli huikaisevan hieno satujuna, jonka vaunussa matkasimme läpi Lindgrenin satujen. Näissä kuvissa minikonditorio sekä Pepin keittiö ja makkari.


Baarissakin tuli käytyä, kuten kuvasta näkyy. Oli kyllä aika haastavaa ajoittaa maalaus aurinkoiselle päivälle. Uhkaavasti lähestyvä pilvi oli hetkessä kohdalla, mutta hyvä tuli.

Maalin kuivuessa oli aikaa raivata ulkovarasto ja mitä sieltä löytyikään! Vanhoja spurtteja ja teinareita. Aika jänskä fiilis lukea näitä!





Varastojen raivaus alkoi siitä kun sain kirpputoripöydän heti kyselyn jälkeiselle päivälle. Yhtenä päivänä teimme 20km pyörälenkin pöytää järjestelläksemme. Kuvassa ainut ostos, jonka tein 10 päivän pöytävuokran aikana. Matkasimme kannu sarvessa kohti uimarantaa, jonka huomasimme pyöräilyreitin varrella. Pikku pulahdus veteen ja matka jatkuikin niin vauhdikkaasti, että kannu lensi pitkin risteyksiä. Vastaantulija tuumasi, että onneksi ei ollu täynnä marjoja. No äläpä! :) Tämän kanssa voisikin mennä  myöhemmin keräämään kotimetsän vatut.




Yhden hellepäivän illan hurrrjastelimme Särkänniemessä. Lempilaitteemme oli tänäkin vuonna Pikku Hinaaja :) Aika loppui tietenkin kesken, mutta niinhän se on aina kaiken kivan kanssa. 




AURiNKOISiA KESÄPÄiViÄ!