Sivut

lauantai 19. huhtikuuta 2014


ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ!

 
Vain luuta puuttuu tältä pikku noidalta, joka matkasi lankalauantaiksi pohojammaalle trullittelemaan. Tutuksi tulevat kolmen eri maakunnan virpomisperinteet, mutta näin pikkuiselle trullille riittäköön tämä yryhen sorttinen perinne. Nähtiin paluumatkalla myös pääsiäiskokkoja. Komeita ovat! 

Asu on nopeasti kyhätty huiviviritelmä, koska essua meiltä ei löytynyt. Mutta tuo kaffipannu oli huippulöytö kirpparilta juuri ennen pääsiäistä. Itselläni on ollu lähes samanlainen pannu pikku noitana. Vähän isompi trullin palkka oli kuvan kissa, jonka mummani oli tehnyt.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

VIISI KUVAA ARJESTA



Facebookissa jaettiin kuvia arjesta viideltä päivältä. Miltähän kuvasarja näyttäisi jos kuvaisi viiden päivän jokaisesta tunnista jonkin asian, oli se sitten kiva, tylsä, ruma, kaunis, ahdistava, tärkeä jne. Siinä näkisi vielä paremmin millaisin silmin kukin maailmaansa katselee.

Nämä hetket osuivat minun viiteen päivääni. Ne olivat ilonpilkahduksia tai jäivät muuten tärkeinä mieleen.



Nam mitä lämpöisiä munkkeja. Parhaita! Ja näitähän saa Pyynikin näkötornilta. Ilma oli kaunis, mutta kello jo lähempänä alkuiltaa, joten jono oli vain muutaman minuutin mittainen. Nämä maistuivat kolmen sukupolven naisväelle. En ole vielä käynyt Pyynikin munkkikahvilassa keskustassa, mutta luulen munkkien maistuvan paremmalta näkötornimaisemissa.



Tämä nurkkaus osui heti silmääni kun astuin sisään 
veljen ja hänen tyttöystävänsä uuteen kotiin.



Eniten virtaa arkeen saan liikunnasta. Ikisuosikkejani ovat bodypump, bodystep ja spinnig. Eräs ohjaaja sanoi, että hän on onnistunut ohjaamisessa silloin jos jumppaaja on unohtanut tunnin aikana kaikki koti- ja työasiat tms. Totta, koko kroppa päästä jalkoihin kiittää tällaisen tunnin jälkeen.



Tämä kuvan myötä lähti synttärionnittelut siskolle. 
Nuotti on laulukirjasta Piiri pieni pyörii 70-luvulta.



Nyt oli viimeinen aika hankkia uudet päiväkotitossut tyttärelle, koska edellisistä tuli varvas pihalle. Kuinka nopeesti pienen jalka kasvaakaan!! Oli ehdottomasti saatava uudet Tintit. Siis äidin mielestä ainakin :) Värivaihtoehdot hyllyssä oli sininen ja oranssi. Pinkki kävi puheissa, mutta oikeaa kokoa ei ollut. Onneksi pikku asiakkaalle kävi oranssi, joten huomenna päiväkodissa tepsutellaan täsmälleen samanlaisissa tossuissa kuin tänäänkin. Kauankohan sitä voidaan mennä enemmän äidin kuin tyttären värimieltymysten mukaan...



tiistai 8. huhtikuuta 2014

Blogin nimi vaihtui

Tämän blogin ensimmäinen tervehdys tuli Vindikiltä. Nyt viesti lähtee Penninpesästä. Nimenvaihdos tuli eteen, koska kävi ilmi, että Vindikki-nimi, jolla osa minut tuntee, on erään yrityksen käytössä. Välttääksemme mahdollisia sekaannuksia, olen Vindikki jatkossa ainoastaan lähipiirissä :) Erikoinen yhteensattuma, sillä kumpikaan meistä ei ollut törmänny aikaisemmin tähän nimeen.



Tyttärelle söpö hame.


Penninpesä sopii uudeksi nimeksi kuin täplä leppäkerttuun, joten mukavin mielin kohti uusia päivityksiä. 

Ja kirppislöytöjä. 

Tässä viikonlopun löydöt. 







Metsolan Siili pyöräilemässä kietaisuhameessa. 
Kiva että se löysi tien meille ja vielä edullisempaa reittiä.



Vaikkeivat olekaan The palikoita, on näistäkin kiva 
opetella tunnistamaan kirjaimia ja numeroita.



Kosmos-perhe sai täytettäNäitä teekuppipareja on nyt neljä. Mokkakuppeja tasseineen on kuusi, mutta ovat kyllä niin pieniä ettei niistä kehtaa kaffetta tarjota. Matalia ja syviä ruokalautasia on molempia kuusi. Iso tarjoilulautanen ja sokerikko. Keräily jatkuu.