Sivut

tiistai 22. heinäkuuta 2014


KIVAA KESÄTEKEMISTÄ


Sääennusteita ei ole tarvinnut liikaa tuijottaa, sillä tekemistä on piisannut säälle kuin säälle. Mutta kyllä nämä helteet vaan ovat ihania! Aurinkoisena päivänä on kiva käydä vaikkapa Tallipihassa. Kävimme moikkaamassa Sinisen siiven Annaa.

Värikkäästä pöydästä matkaamme lähti ihana pöllö, joka pääsi seikkailemaan Näsinpuistoon ja Tiitiäisen leikkipuistoon. Toinen söpöistä rintamerkkikukkasista laitettiin heti mekkoa koristamaan. Jo aikaisemmin Annalta ostetut kirahvi- ja lehmämagneetit saivat seurakseen omenan.




Auringon paistaessa suunnataan rannalle.
Ja mukavia rantatreffejäkin ollaan tehty!




Sadepäivänä voi leipoa vaikkapa jättiläiskaurakeksejä.
Näin isoja niistä tuli siis vahingossa :)





Kesä-heinäkuun vaihteessa oli tarkoitus käydä Korkeasaaressa, mutta kylmää vettä tuli kuin Esterin ahterista, joten päätimme lähteä rehelliselle Ruotsin risteilylle. Hikihän siellä tuli kun ohjelmaa oli lapsille aamusta iltaan. Minun muistikuvat Viking Linesta liittyvät vahvasti GooM-risteilyyn vuosituhannen vaihteen tienoilla. Ken sillä paatilla on seilannut niin tietää, että kuuma oli meno sielläkin!
 

6h:n maissaolon pääkohde oli Junibacken eli satutalo, jossa pääsee tutustumaan lähinnä Astrid Lindgrenin satujen hahmoihin. Tekemistä ja menemistä riitti. Parasta oli huikaisevan hieno satujuna, jonka vaunussa matkasimme läpi Lindgrenin satujen. Näissä kuvissa minikonditorio sekä Pepin keittiö ja makkari.


Baarissakin tuli käytyä, kuten kuvasta näkyy. Oli kyllä aika haastavaa ajoittaa maalaus aurinkoiselle päivälle. Uhkaavasti lähestyvä pilvi oli hetkessä kohdalla, mutta hyvä tuli.

Maalin kuivuessa oli aikaa raivata ulkovarasto ja mitä sieltä löytyikään! Vanhoja spurtteja ja teinareita. Aika jänskä fiilis lukea näitä!





Varastojen raivaus alkoi siitä kun sain kirpputoripöydän heti kyselyn jälkeiselle päivälle. Yhtenä päivänä teimme 20km pyörälenkin pöytää järjestelläksemme. Kuvassa ainut ostos, jonka tein 10 päivän pöytävuokran aikana. Matkasimme kannu sarvessa kohti uimarantaa, jonka huomasimme pyöräilyreitin varrella. Pikku pulahdus veteen ja matka jatkuikin niin vauhdikkaasti, että kannu lensi pitkin risteyksiä. Vastaantulija tuumasi, että onneksi ei ollu täynnä marjoja. No äläpä! :) Tämän kanssa voisikin mennä  myöhemmin keräämään kotimetsän vatut.




Yhden hellepäivän illan hurrrjastelimme Särkänniemessä. Lempilaitteemme oli tänäkin vuonna Pikku Hinaaja :) Aika loppui tietenkin kesken, mutta niinhän se on aina kaiken kivan kanssa. 




AURiNKOISiA KESÄPÄiViÄ!





2 kommenttia:

  1. Mitäsmitäs, mun teksti se yhtäkkiä häviskin. Niin, piti sanomani että kylläpä löyty kivoja kuvia ja juttuja kesäfiiliksillä. Mun blogi on vielä kesätauolla, saa nähdä koska taas innostuu enempi kirjottelemaan. Kai se touhu vähän kausissa menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, ei täälläkään kaikkia arjen ja juhlan käänteitä näy :) Syysistunto täytyy kyllä järjestää pian. Syyskuun aikana?

      Poista